MRA:n vuosikokous, Pikkujoulut & Palkitsemiset 25.11.2007
Puheenjohtajuus
Ensi vuoden alusta Mäntyharjun Ratsastajat ry:n puheenjohtajana aloittaa Päivi Honkanen. Päivi valittiin yksimielisesti ja suuren kannatuksen saattamana. Seuran nykyinen puheenjohtaja Päivi Mäntynen lopettaa pitkän puheenjohtajuuskautensa (1998-2007) luottavaisin mielin:
"Päätökseni on muhinut pitkään ja olen punninnut asiaa monelta kantilta. Päädyin jättämään puheenjohtajuuden, koska koen ettei minulla ole enää riittävästi annettavaa Mäntyharjun Ratsastajille. Silloin on jo seuran edunmukaista, että puheenjohtaja vaihtuu ja annetaan uuden dynaamisen ihmisen astua "nuijan varteen".
Onneksi löysimme sellaisen - Päivi Honkanen on erittäin hyvä valinta uudeksi puheenjohtajaksi. Uskon vahvasti hänen kykyihin ja taitoon luotsata Mäntyharjun Ratsastajia uusiin haasteisiin."
"Nämä kymmenen vuotta ovat olleet työntäyteiset. Onhan seura noussut tyhjästä koko valtakunnan tietoisuuteen. Olen rehellisesti ylpeä Mäntyharjun Ratsastajien tekemästä nuoriso- ja urheiluseuratyöstä omaa osuuttani siinä väheksymättä."
Johtokunnan nykyiset jäsenet muistivat seuraa pitkään luotsannutta Päiviä koko MRA:n puolesta. Tunnelma oli välillä liikuttunutta. Päiville luetussa kiitos-tekstissä todettiin mm. seuraavasti:
"Lähdit mukaan perustamaan Mäntyharjun Ratsastajat ry:tä, osallistumalla seuran perustavaan kokoukseen tammikuussa 1998 ja "sille tielle" jäit. Paljon on tapahtunut taipaleellasi MRA:n puheenjohtajana. Seuran jäsenmäärän kasvu on ollut hienoa ja mikä tärkeintä; seuran toiminta on ollut monipuolista ja MRA on hakenut hienosti oman paikkansa ratsastusseurojen joukossa. Suht pienen paikkakunnan luotsaama ratsastusseurasi on saanut huomiota myös valtakunnallisella tasolla. Tänä päivänä, kun luovut puheenjohtajuudestasi, MRA ei ole enää pieni seura."
Päivi Mäntynen (vas.), Päivi Honkanen. Kuva AL.
Palitut yhteiskuvassa. Kuva MP.
Seuran tuleva puheenjohtaja Päivi Honkanen totesi:
"Päivi Mäntynen on tehnyt suuren työn lähes 10 vuoden aikana Mäntyharjun ratsastajat ry:n hyväksi ja olisin toivonut hänen vielä jatkavan tätä hyvää työtä. On suuri haaste jatkaa puheenjohtajana, asioihin perehtyminen vie aikansa, mutta lupaan yrittää parhaani."
"Kiitän saamastani luottamuksesta. Kiitän myös jo etukäteen tuesta, mitä Päivi Mäntynen ja koko MRA:n johtokunta ovat luvanneet antaa. Onneksi MRA:n johtokunnassa on hieno porukka yhteistyötä tekemässä ja monet seuran jäsenet ovat myös aktiivisesti toiminnassa mukana."
"Haasteena minulla puheenjohtajana seuraavan kahden vuoden aikana on jatkaa sitä monipuolista työtä hevosharrastuksen, ratsastuksen ja kilpaurheilunkin suhteen, mitä Mäntyharjun ratsastajat ry on tehnyt koko toimintansa ajan. Toivoisin, että osaltani voisin myös jatkaa työtä Mäntyharjun hevosurheilukeskuksen kehittämiseksi."
Johtokunta
Vuoden 2008 johtokunnan kokoonpano:
Varsinaiset jäsenet: Jaana Saalasti, Heli Pulkka, Marja-Leena Koskinen, Oili Kangasaho, Laura Hyyryläinen, Mari Pilssari, Elina Sjögrén, Päivi Mäntynen sekä nuorisojäsenet Eveliina Gärdström ja Petra Hännikäinen.
Varajäsenet: Anneli Sihvo, Emmi Mattila, Anne Luttinen, Jouko Nousiainen, Kirsi From, Mervi Sensio, Anna Rummukainen, Elina Honkanen sekä nuorisojäsenet Iita Tolari ja Minna Pilssari.
Palkitut
Vuoden MRAlainen Laura Hyyryläinen: jaksoi sitkeästi puurtaa suomenhevosen juhlavuoden tapahtumissa ja niiden valmisteluissa. Sen lisäksi osallistui myös ahkerasti seuran muuhun toimintaan.
Vuoden Hevonen Lennon Tuiske: sitkeästi ja kärsivällisesti on osallistunut suomenhevosen juhlavuoden tapahtumiin aina laskiaisajelusta Pappilan perjantaihin.
MRA-Ranking Kouluratsastus
1. Päivi Kurvinen-Ahonen & PT Virma 56 p.
2. Elina Honkanen & Luke Skywalker 54 p.
3. Leena Ahonen & Sarrod´s Double Brandy 51 p.
MRA-Ranking Esteratsastus
1. Iita Tolari & Skippy 56 p.
2. Elina Sjögrén & Kuu 41 p.
3. Pauliina Ikonen & Visconti´s Boy 40 p.
Vuoden Ratsukko 2007 (MRA-Ranking este+koulu)
1. Leena Ahonen & Sarrod´s Double Brandy 91 p.
2. Elina Honkanen & Luke Skywalker 76 p.
3. Erika Koskinen & PT Maxwell 74 p.
Aluetason paras ratsastaja (este+koulu): Elina Sjögrén
Aluetason paras kouluratsastaja: Elina Sjögrén
Aluetason paras esteratsastaja: Iita Tolari
Erityiskiitos:
Perhe Honkanen: itseään säästämättä ja laadusta tinkimättä uudistivat MRAn estekaluston huippukuntoon.
Markku Konga: on ollut korvaamaton apu kentän kunnostuksessa.
Pro Nuori Suomi kannustuspalkinnot:
Petra Hännikäinen: osallistunut ahkerasti ja iloisesti seuran tapahtumiin ollen reippaana esimerkkinä muille nuorille
Anne Luttinen: ilman häntä seura olisi esimerkillisiä nettisivuja köyhempi. Hoitanut tiedotuksen myös muihin kanaviin esimerkillisesti.
Marja-Leena Koskinen: hyppäsi epäilemättä kilpailujohtajan rooliin onnistuen siinä erinomaisesti, sen lisäksi on jaksanut iloisen ahertaa normaali rivi työntekijänä. Toiminut myös pikkubussina ratsastaville tytöille.
Anneli Sihvo: osallistunut kaikkiin kisoihin tulospalvelussa ja hoitanut sen nopeasti ja tehokkaasti.
Elina Sjögrén: edustanut MRAta hienoilla hevosillaan aina kansallisella tasolla asti.
Koristusta. Kuva AL.
Hyvän "puuron" tekijät. Kuva AL.
Palkintoja. Kuva AL.
Joulupöytä. Kuva AL.
Vieraat kaukaa. Kuva AL.
Vieraat kaukaa. Kuva AL.
Tonttuja. Kuva AL.
Esteratsukko. Kuva AL.
Vuoden 2008 kisamuotia. Kuva AL.
Muotigurut. Kuva AL.
Takaisin etusivulle !
|