Tänään on  klo  ja nimipäiväänsä viettää  Onnittelut!

SRL - Vuoden 2006 palkittavat

Lauantaina 21.4 iltajuhlassa Ratsastajainliitto palkitsi vuonna 2006 ansioituneita seuroja, ratsastuskouluja, talleja, sekä toimihenkilöitä ja valmentajia. Vuoden ratsastusseura -kilpailussa tavoitteena on palkita mahdollisimman monipuolisesta seuratoiminnasta, ja kannustaa aktiivisuuteen. Lomakkeessa oli kysymyksiä seitsemältä eri osa-alueelta: osallistumisaktiivisuus, kilpailu- ja valmennustoiminta, harraste- ja nuorisotoiminta, tiedotus, markkinointi, yhteistyö sekä yhteiskunnallisesti merkittävä toiminta. Kilpailuun otti osaa yhteensä 56 ratsastusseuraa.

Vuoden ratsastusseura –kilpailu, sijoittuneet:
Mäntyharjun Ratsastajat: 3. palkinto pienten kuntien sarjassa:

SRL:n pääsihteeri Fred Sundwall totesi seuraavaa:
"Tämä seura osallistui palkittavien illalliselle myös viime vuonna. Valmennuksia, kilpailuja sekä erilaisia retkiä ja reissuja järjestetään tiheään tahtiin. Seuralla on sekä nuorisotoiminnan laatuseuran Sinettitunnus että SLU:n myöntämä Liikunnan Ekomerkki. Hauskana yksityiskohtana voisi mainita, että seura muistaa kaikkia ylioppilaaksi valmistuvia seuran jäseniä kortilla.Tämä seura tulee SRL:n Kaakkois-Suomen alueelta, vajaan 7000 asukkaan Mäntyharjusta. Ja vaikka asukasmäärä tuplaantuu kesäisin, lähes 190 jäsentä on hieno saavutus."

Lue aiheesta enemmän. (avautuu SRL:n sivuille)



Takaisin sivulle Arkisto !
Mäntyharjun Ratsastajat ry WEB AL