Tänään on  klo  ja nimipäiväänsä viettää  Onnittelut!

Maakuntaretki la 15.9.2007

Maakuntaretki lähti Mäntyharjun torilta la 15.9. klo 10.00. Torilta matkattiin Uutelan laavulle kävellen, pyöräillen tai ratsain. Laavulla nautittiin eväitä ja nokipannukahvit.

MRA:ta (hevosten kanssa) maakuntaretkellä edustivat ratsukot Anne & Marino, Emmi & Escort ja Leena & Brandy. Emmi ja Leena saapuivat aamulla hyvissä ajoin meille. Laitettiin hepat kuntoon ja lähdettiin matkaan, suuntana Kisalan urheilualue, jonne oli sovittu treffit sauvakävelijöiden kanssa klo 10.15.

Kisalasta matkattiin laavulle, jossa vastassa oli iloisen näköisiä lapsia ja aikuisia. Hevosten ihailua kuului sieltä täältä ja kovasti lapset yrittivät hevosten jälijistä päätellä, mikä jälki kuuluu kenellekin. Aikamoista salapoliisin työtä, sanoisin.

Laavulla, meille ratsukoille, tarjottiin kahvit oikein ns. pöytään tuotuna. Hepat rouskuttivat tyytyväisen oloisena heinää ja kaikki pollet käyttäytyivät oikein mallikelpoisesti hälinän ja väkijoukon keskellä. Laavun väki oli tykännyt heppojen vierailusta, näin kuulimme jälkikäteen.

Kotimatkalla seikkailimme pitkin metsiä. Ainut miinus oli hirvikärpäset, jotka tuntuivat eniten hyökkäävän Brandyn kimppuun. Seuraavasta MRA-lehdestä saamme lukea lisää... T. Anne

Maakuntaretki, yhteistyössä: Mäntyharjun kunta, Reissupolku, Virkistys, Jäntevä, Taikatassi, Esliikunta, Heli, Kirkonkylän koulu sekä Perheliikunta.

Laavua kohti.

Laavulle.

Laavulla.

Laavun tunnelmissa.



Takaisin kuvagallerian ekasivulle !
Mäntyharjun Ratsastajat ry WEB AL